Aviador Kustannus

Jukka Pakkanen

Jukka Pakkanen Jukka Pakkanen on toiminut vapaana kirjailijana vuodesta 1976. Hän on kirjoittanut muun muassa yli kymmenen romaania, lähes yhtä monta novellikokoelmaa sekä kuunnelmia ja näytelmiä. Hän on myös suomentanut italialaisia kirjallisuutta. Pakkanen tunnetaan myös ammattipyöräilyn ja italialaisen jalkapallon asiantuntijana. Nämä kiinnostuksen kohteet näkyvät myös hänen tuotannossaan. Uskonnolliseksi ateistiksi tunnustautuva Pakkanen pohtii kirjoissaan myös uskon kysymyksiä, joita hän biologin koulutuksen saaneena valottaa tieteen kriittisyydellä.

Pakkasen tuoren Aviador-julkaisu on kesällä 2019 ilmestyvä romaani Tuulikannel. Vuonna 2018 Pakkaselta ilmestyi peräti kaksi teosta: romaanin Taivaan varjo sekä uusintapainoksen vuosikymmenten takaisesta jalkapalloklassikosta San Siron uneksija. Aviadorin vuonna 2015 julkaisema Arenan kivi edustaa Pakkasen tuotannon omaelämäkerrallista linjaa.